|
Pelisäännöt
Kaikki joukkueen toiminnassa mukana olevat pelaajat, ohjaajat ja vanhemmat ovat velvollisia noudattamaan näitä pelisääntöjä.
Kunnioitan ja noudatan sovittuja pelisääntöjä ja olemalla tärkeä osa joukkuettani ja seuraani. Edustan aina seuraani kentällä ja sen ulkopuolella. Noudatan hyvää käytöstä sekä terveellisiä elämäntapoja kentällä ja sen ulkopuolella. Hyväksyn erilaisuuden. Osallistun aktiivisesti joukkueeni tapahtumiin sekä ilmoitan aina poissaoloista. Harjoituksissa kuuntelen valmentajaani ja annan harjoittelurauhan pelikavereilleni. Harjoittelen myös omalla ajallani. Huolehdin aina omista pelivarusteistani.
Toiminta ja tavoitteet
Toiminta muuttuu kilpailullisemmaksi ja joukkue on asettanut selkeät tavoitteet.
Pelaajan omatoiminen harjoittelu lisääntyy ja pelaajalta odotetaan kohti omaa huippua -ajattelua.
Harjoitusten tarkoitus on kehittää nuorempana opittuja taitoja ja niiden pohjalta oppia uusia taitoja. Harjoittelu muuttuu edellisistä ikäluokista kovemmaksi ja vaativammaksi.
Harjoitusten pääpaino on jalkapalloharjoitteissa. Myös juoksuharjoitteita otetaan mukaan harjoitusohjelmaan.
Pelaajien perustaitoja kehitetään edelleen. Oletuksena on kuitenkin, että kaikilla on jo tietty perustaso, jonka pohjalta on helppo tehdä vaativampia harjoituksia.
Taitoharjoittelussa kiinnitetään huomiota teknisiin, fyysisiin, henkisiin, taktisiin sekä sosiaalisiin ominaisuuksiin. Myös yksilöiden roolit joukkueen sisällä kasvavat.
Pelaajan kiinnostus joukkueessa pelaamiseen;
- Pelaajalla on oltava motivaatio eli halu harjoitella ja pelata.
- Oma-aloitteisuus, aktiivisuus, halua kehittyä jalkapalloilijana.
Joukkueen pelilliset tavoitteet;
- Pelaajan henkilökohtaisen taitotason parantaminen;
- Joukkuepelaaminen paremmaksi.
- Sijoituspeleihin pääsy turnauksissa.
Miten peliaika jaetaan pelaajien kesken
- Harjoitteluaktiivisuus ja pelitaito ratkaisevat. Peliminuuttien määrä vaihtelee
pelaajien kesken.
|